Miloff Tanssiopisto on korkeatasoista ja monipuolista taiteen perusopetusta antava tanssiopisto. Tanssiopiston kotipaikka on Seinäjoki, sivutoimipiste sijaitsee Jalasjärvellä. Ammattitaitoiset, laajan tanssikokemuksen omaavat opettajat tuovat raikkaan, kansainvälisen tuulahduksen Etelä-Pohjanmaan tanssikulttuuriin. Miloff Tanssiopisto tarjoaa haasteita ja onnistumisen elämyksiä kaikenikäisille, niin aloitteleville tanssijoille kuin pitemmällekin ehtineille tanssin harrastajille. Tanssiopiston toiminnan kohokohtana on joka vuosi uusi, tuore ja erilainen joulu- ja kevätnäytös. Tällöin jokainen oppilas pääsee esittämään yleisölle lukuvuoden aikana oppimansa taidot ja saamaan näin esiintymiskokemusta.
Miloff Tanssiopisto osallistuu jatkuvasti valtakunnallisiin tanssikatselmuksiin ja -kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Opistomme pyrkii laadukkaan opetuksen ja säännöllisen kurssitoiminnan avulla kehittämään Etelä-Pohjanmaan alueen tanssitoimintaa ja samalla levittämään tanssin iloa kaikille tasapuolisesti. Miloff Tanssiopisto on Suomen Tanssioppilaitosten Liiton (STOPP ry) ja daCI Finland ry:n jäsen.
Toimitilamme Seinäjoella: Nuorisokeskus, Puskantie 3 sekä Yrittäjäntie 7.
Toimisto / Miloff Boutique: Kauppakatu 13. Avoinna arkisin ma-pe klo 11–18, la 10-15
puh. 06-4141449, 050-5014416 Mila
Näiltä sivuilta saat tietoa koulumme toiminnasta, opetuksesta, hakumenettelyistä, esitystoiminnasta, henkilökunnasta jne.