pääkuva1
pääkuva2

Tanssiryhmä Miloff Ballet (MB) on perustettu Tampereella vuonna 2000. Ryhmän perustaja on tanssija/pedagogi Mila Lozovaya. Hän on saanut klassisen baletin huippukoulutuksen Neuvostoliiton Koreografian Akatemiassa Georgiassa ja Vaganova instituutissa Pietarissa.

Ryhmän tanssijat ovat Miloff Tanssiopiston pitkälle edenneitä harrastajia sekä tamperelaisia balettia pitkään harrastaneita tanssijoita.
Miloff Ballet:in tarkoituksena on edistää baletti- ja tanssikulttuuria Helsingin alueen ulkopuolella. Ryhmä tuottaa klassiseen ja neoklassiseen balettiin pohjautuvia esityksiä, joihin pyritään tuomaan mukaan uutta tuoretta näkökulmaa. Osana kunkin näytäntökauden produktiota, Miloff Ballet toteuttaa myös ulkopuolisten koreografien ja tanssiryhmien vierailuja.


Syksyllä 2010 Miloff Tanssiopistoon perustetaan kaksi uutta erikoiskoulutusluokkaa nykyisen EK1 (15-17v.) rinnalle. EK2 on tarkoitettu lahjakkaille 13-15v. tanssijoille ja EK3 10-12 vuotiaille. Uudet ryhmät valitaan pääsykokeen kautta elokuussa 2010.

© Miloff Tanssiopisto 2010